tiistai 3. toukokuuta 2011
3/ ulkokausi korkattu
Kera fleacetakin, ulkotakin ja liivin. Mut ei palellut ei! Ostin viikko sit inovit, jotka hankalaa aivan syntisesti)= Jalat on aivan rakoilla, mutta sinnikkäästi popot jalkaan vaan..
Ratakuva näyttää jostain syystä aivan muulta kuin todellisuudessa oli, ei ole aina helppoa tuo piirtäminenkään! No esteet on ainakin samat!
Uutta radalla oli, että kontaktiesteitä oli keskellä rataa (radat on kyllä päättynyt kontakteille)! Kepeillekään ei löytynyt ohjureita ja keinua olemme menneet vain yksistään! Koira alkaa olla kisaikäinen, joten onhan tuo jo aikakin! Kaikki kuitenkin osataan! Esteet oli 50 cm:ssä. Kaikilla kontakteilla palkka. Joten pätkissä mentiin.
Ekaks kokeiltiin keinu yksistään, eri keinu kuin hallilla! Koutsi oli varsin tyyytyväinen, minähän olen rypenyt tuon asian kanssa aikatavalla... Joten aika päästä yli keinun aiheuttamasta traumasta (siis emännän). Koira kuulemma näytti varsin rennolta sitä mennessään..
Sit alku keinulle asti, ohjaten oikeaa puolta. Menin vastaan 2:sen ja 3:sen väliin. Ihan ok. Sit muurilta A:lle ( 5-12). Muuria ei ensin mennyt, taisin olla asioiden edellä. Piti muistaa tehdä valssi valmiiksi jo ennen muuria. Myös 8 ja 9 välit venyi, olin myöhässä. A:ta ei löytynyt, menimme sen yhdesti erikseen. Sen jälkeen ei ongelmaa.
Seuraavaksi A:lta kepeille. Voe hyvänen aika neiti meni kepit ilman ongelmia vaikkei ohjureita ollut=) Lopun halusin koettaa ulkokautta tehden takaaleikkauksen esteelle 17. Höyry kääntyi todella vahvasti, jopa ohi puomin! Muutaman toiston jälkeen se löytyi, hihkuin vähän liikaa, lähti kontaktilta ilman lupia.. Sit mentiin vielä 8 ja 9 uudestaan, lyhkäsempää reittiä!!!!
Sit uusinta kiekka! Höpö oli unohtanut keinun olemassaolon ja vetäs lentokeinun! Uudestaan rengas+ keinu -> onnistui. Taas myöhässä 8:lla ?!?!? loppu ihan ok. Puomilla sai juosta ihan oikeesti, että pysy mukana porukassa=)
Treenattavaksi jäi kontaktit. Ne vaivaa mua, koska keinu on nyt ok. Pitää käydä tekeen pientä rataa, jossa on kontaktieste mukana. Jotta H ymmärtää niiden kuuluvan rataan ja saa varmuutta niiden oikein suorittamisesta! Pari-kolme läpijuoksu kontaktia tuli treeneissä, eli tasan yhtä monta liikaa! Koiraan olen valtavan tyytyväinen, Näpsy veti kyllä hyvin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti