perjantai 27. joulukuuta 2013

Vaasan turnee

Matkustin päiväseltään Höyryn ja Ilpon kanssa Vaasaan kasvattajan pitämiin agitreeneihin. Ensin menin Höyryn kanssa ratatreeniä. Paperilla rata oli vaativamman näköinen, kuin sitten lopulta olikaan! Rata siis sinänsä meni mukavasti, mutta tarkka koutsi näki heti nykyisen ongelmani… Minä vaan juoksen ja unohdan ohjaamisen=( Miksi se kontakti koiraan ei pysy, vaikka nyt jo tiedostan ongelman!!
Lääkkeeksi muutama ohje:

1. Suunnittele etukäteen mihin asti rataa menet ja palkkaa koira. Tämä tuo rauhaa ohjaamiseen.
2. Tee treenejä, jossa tavoitteena on koiran kokoaikainen näkeminen.

Minun juoksentelun vuoksi myös Höyryn valsseihin tulot ovat levähtäneet…. (kuka sitä nyt ehtii koota itseään, jos kuski laukkoo jo jossain huitsin nevadassa) Näihin siis treeniä! Välillä palkan heittoa ponnistuspaikalle. Sekä vaihtoehtoisesti voi treenata esteen merkkaamista= käy esim. hypyllä ja lähtee siirtymään kohti seuraavaa estettä, mutta palkka jää hypyn taakse. Mietin myös, että voisin tehdä ennakoivan valssin treenejä myös Höyrylle!

Seuraavaksi oli sitten Ilpon treenit. Meitä oli useampi pennun omistaja paikalla=) Muun muassa Ilpon pari siskoa ja yx veli, olipa ihana nähdä sisaruksia! Teimme niin, että Jenni alusti asian ja näytti pikku Nadilla ja sit testattiin omilla pennuilla Jennin avustuksella. Täytyy sanoa, että Ilpo oli todella reipas poika. Uusi halli ei pelottanut tai jännittänyt! Myöskin treenit meni vähän samaan malliin kuin omalla hallilla… pikku ukko oli kuin huvipuistossa :XD Tarjosi toimintaa ja minäkin sain välillä osallistua=)

1. Hypyn tarjonta:

- Siivekkeen päästä. Kun homma sujuu voi pikkuhiljaa siirtyä esteen eteen tarjoamaan. Molempiin suuntiin. Meille vaikeampi oli niin, että koira lähti minun oikealta puolelta.  Palkata voi jo liikkeessa lelulla. Käsiä ei ohjauksessa käytetä! Vain katsetta ja rintamasuuntaa. Tarkkaa oli ettei pentu hyppää hyppyä ”ristiin” (=lähtee ohjaajan oikealta puolen ja kääntyy hypyltä vasemmalle) Ilpon kanssa nämä vain jätettiin palkkaamatta niin poika tarjosi lisää toimintaa=)

2. Hypyn takaakierto:

- Ohjataan katseella, rintamasuunnalla  ja jalalla. Pitää muistaa katsoa linjaa hypyn taakse.

3. Putken treenaus:

-  Koira menee mutkaputkeen oikealta puolelta oikeaan päähän. Tässäkään ei koira saanut mennä ristiin eli oikealta puolen vasempaan putken päähän. Ensin siis perusohjaus.
- Pennun tulisi löytää ”kuski” helposti putkesta tullessaan, että tilanne tuntuu turvalliselta.
- Putken palkkaus tapahtuu sen mukaan, mitä koira viimeiseksi näkee kun menee putkeen. Jos juokset suoraan niin palkka eteen. Jos seisot paikallaan niin myös palkka sieltä. Näin koira oppii samalla esim. putki jarrutuksen logiikan.

4. Ennakoiva valssi:

- opetettiin niin, että menet valmiiksi valssi asentoon hypyn juureen ja pentu hyppää hypyn ja kääntyy valssin suuntaan. Molempiin suuntiin pitää muistaa tehdä.

5. Irtoaminen: 

- Koira istumaan lelu eteen muutaman metrin päähän itse matkan varrelle. Katso lelua ja sano vapautus käsky.

6. Palkan eteen tekeminen:

-  voi opetella niin ,että koiran edessä on palkka esim 10 metrissä ja sivussa on hyppy. Koiran on käytävä hyppäämässä este ennen palkalle menoa. Tämä treeni on tärkeä minun koiralle!!

7. Kontaktit:

- Opetellaan esim. laatikolla. Koostuu nokkimisesta, paikalla olosta ja vapautus sanan opettamisesta. Kootaan homma leikkinä!
- Kun koira on oppimut nokkimaan niin aletaan liikkumaan sivulle, eteen , taakse ja molemmin puolin palkaten koiraa välillä jalkojen väliin.
- Tavoitteena, että koita pysyy suorassa eteen katsoen. Vapautus aina samalla käskyllä ja eteenpäin.
- paikalla oloa ja vapautus käskyn vahvistamista voidaan treenata myös erikseen. Laitetaan koira istumaan ja tehdään erilaisia koiran ohituksia, tekniikoita yms. ja koiran on pysyttävä istumassa samaan suuntaan. Ja samalla vapautuskäskyllä aina vapautus. Vapautus käskyn vahvuutta/ varmuutta voi treenata niin, että ollaan selkä koiraan päin ja täysin liikkumatta vapautetaan pelkälle vapautus käskyllä. Ensin asiaa voi vahvistaa lelun pudottamisella!

8. Takaaleikkaus:

- Koira jätetään istumaan. Mennään koiran taakse, sivulle noin 5 metriä tai enemmän. Lähdetään liikkumaan koiran takana niin, että ohitetaan koira sen takana. Kun koira seuraa katseella ja joutuu lopulta vaihtamaan katseen etukautta taakse palkataan koira.
- Tämä jäi minulla vielä sen verran auki, että käytetäänkö tässä etupalkkaa?!!?

Todella paljon uutta tietoa. Pennun opettaminen on todella muuttunut! Onneksi Jenni innostui meitä opettamaan.



perjantai 20. joulukuuta 2013

Toko herättelyä!

Kylläpä kesti ennenkuin taas sai itseään niskasta kiinni! Pitempi putki töitä aina katkaisee hyvän treenitahdin!

Höyry: Seuraamista. Alkuun ihme häröilyä... Liekkö lähellä olevat agi esteet sekä toisella puolen olevat treenaajat häiritsi. Paransi loppua kohden.

Ruutua: Lelulla- kosketusalustalla- lelulla ! Hyvin motivoitunut.
Noutoa hypyn yli: Kiersi esteen takas tullessa. Tein loppua erikseen. Ja sit lelulla kokonaan ja pienen tauon jälkeen uudestaan noutokapulalla. Hyvin meni.

Noutokapulan kiertäminen on ollut aivan unohduksissa. Nyt sen kimppuun. Hyvin kiertää jos on joku kohde minkä kautta sinne mennään... ilman sitä ei onnistu!

Kaukkarit: Taas sivuttaisliikettä ylös noustessa, ei ehkä niinkään teputtamista! Tarvis varmaan jonkun karsinan, jolla sen estäisi... Takapää oli kyllä tasolla.

Ilpo:

Mentiin naksulla muuria, hyppyä ja rengasta.
Lelulla suoria keppejä ohjureilla! Taitava poika.
Lopuksi tyyppi meni putkea... Kaksi vastakkaista mutkaputkea! Lelu suussa putkesta putkeen! Voi hyvää päivää:XD Ei ollut mulla sijaa tuossa leikissä, tyyppi oli kuin huvipuistossa=)

NYT TOKOTREENIN ELOSSA PITÄMINEN TAVOITTEENA!!!!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Humputtelua!

Agilityn treenaaminen on jotenkin jäissä tuon Höyryn kanssa. Pitäisi tehdä joku suunnitelma, jota seurata! Nyt se menee helposti humputteluksi, vähän kaikkee ilman kriteereitä... ei hyvä. Ja tämähän ei tarkoita, ettei treenattavaa olisi! Jos jollakin on joku idea niin otan kiitollisena vastaan=)

Tänään käytiin hallilla vapaapäivän kunniaksi!

Ilpo:
- Kosketusalustaan matkan lisäystä. Hyvin lähti pitemmällekin. Vielä en ole tähän yhdistänyt käskusanaa, ehkä alkaisi olemaan aika.
- Hypyn tarjoamista. Tätä teimme nyt niin, että itse seisoin ja koira tarjosi. Ei ongelmaa
- Rengasta naksulla. Ens kerralla pitää yhdistää käskysana tähänkin.
- Putkella hyvin jo lähtee ja oikein etsii lelua ulos tullessaan=) Käskysana liitetty... saadaan pikku-ukosta kunnon putkihullu. Yritin opettaa umpikulmaa laittamalla lelun putken suun sisäpuolelle. Heti hiffas mut sen jälkeen ei sit mennytkään koko putkea! Kävi vaan kääntymässä. Noh Höyry näytti mallia. Pitää miettiä miten jatketaan.
- Paikalla oloa esteen edessä. Aika hyvin pysyi jo paikallaan.

Sokerina pohjalla oli loistava häiriö hallilla, sitä ei ennen ole kunnolla ollutkaan. Ei paljon pikku-ukkoa haitannut. Hyvin teki töitä.

Eilen kävimme kaveriporukalla vetäsemässä pentutreenit. Harmi, että ulkona oli aikasen kylmä. Mut saatiin me jotain aikaiseksi. Luoksepäästävyys, ohitukset ja luoksetulot. Hampaiden näyttöä tulee harjoitella uudemman kerran.

Höyrylle tokoa:
- Merkin paikan tarjoamista naksulla. Kriteerin asettaminen on vaikeaa=) taas kerran. Saako koira olla vähän vino minuun nähden?!?! Noh vähän se oli vino mut palkkasin.
- Lätkälle vauhtia. Hienosti pysyi teputtelematta ja kesti hetsauksenkin.
- Seuruu leikkejä! Treenattiin oikealla puolen kävelyä ja siitä käännöksiä seuruuasentoon. Näistä H tykkää!!

ja sit agia:
- Puomin kontaktia hetsaamalla
- Keppi kulmia. Tuli muutama virhe, hienosti korjasi.

Kivaa oli taidampa mennä huomennakin!