tiistai 14. kesäkuuta 2011

Höyryn ekat epikset!

">

Eka rata meni vielä koiran kuunnellessa, mutta emännän myöhästellessä... Suoralta putkelta olisi pitänyt kääntyä! No ei ihan onnistunut=)
Toka radasta ei luojan kiitos ole dokumenttia.. Höyryllä meni liian lujaa! En saanut otetta, kun olin niin hämmästynyt tilanteesta! No okseri oli loppusuoralla, jonne en enää uskaltanut Höyryä ohjata. Sitä ennen oli jo lentokeinu (joka heti korjattiin), lentäviä rimoja yms.. Koiransuojeluvaistoni heräsi!

Tänään sit käytiin hallilla testaileen pieleen menneitä juttuja! Koirassa oli edelleen hullu draivi päällä, ONNEKSI! Pääsin ihan oikeessa mielentilassa jarruttamaan suoralle putkelle ja hypyille. Onnistuhan ne kun vähän viilas! Jotenkin tulee takautumia Åken alkuajoista, jolla kans ajoittain leikkas kiinni! Onko siis ohjaajassa vika, jos koirista tulee samanlaisia ongelmineen ja vahvuuksineen? Mut mielummin toki näin=) Ihana pieni Höyryjunani!!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Tokoilu päivä!

Pääsimme Höyrylin kanssa tokokurssille Virpiniemeen. Kouluttajina olivat Jenni Ojala sekä Tarja Melakari. Molemmat jo aikaisemmin taitaviksi kouluttajiksi "testattu".

Päivä oli jaettu kahtia. Aamupäivän olimme Jennin muovattavana, jossa käytiin omia valittuja ongelma/kehittämiskohteita 2x 15 minsaa. Ekat 15 minsaa olisin voinut käyttää vain keskustelemalla ilman koiraa=) Halusin neuvoja keston rakentamiseen, Höyryhän latistui aikalailla palkattomuudesta epiksissä.. Sekä ennakointiin!

Keston rakentaminen:

- Superpalkka näytetään koiralle ja laitetaan taskuun. Tehdään vaihtelevasti 1 harjoitus+palkka, 3 harj.+palkka ja palataan taas 1 harjoitus+palkka. Eli palkan väli vaihtelee.
- Kisoissa annetaan koiran ymmärtää, että palkka on taskussa, vaikkakin se jätetään kehän ulkopuolelle.
- Muista! Palkka voi tulla myös kesken liikkeen.

Ennakointi:
- Riko liikkeet
- Esim. Liikkeestä seiso+kapulan nouto takaa
- Liikkeistä tehdään siis paloja toisiinsa yhdistäen, näin treenistä tulee myös hauskemmat=)

Sivulletulo ja siinä rauha:
- Takapään liikkuvuus treeni: Pyöritetään koiraa akselinsa ympäri, etupää paikallaan. Molempiin suuntiin, mutta toki vastapäivään auttaa sivulletuloa enemmän. Kun koira taitaa tämän, niin apua sivulletuloon tarvii vain sormen verran. Älä unohda peruutustreeniä!

Palkalla maltti treeni:
- Koiran kanssa vastakkain. Käsi lähtee kohti koiran kirsua palkan kanssa. Koiran tulisi odottaa liikkumatta!!
- Jos liikkuu niin huomautus hmm ja käsi lähtee poispäin.
- Sit sama sivulla.
- Höyry steppas etujaloilla aina istukäskyn yhteydessä, joten oli ketjuttanut ihanasti... Joten tässä treenissä kannattaa vapauttaa ja aloittaa tehtävä uudestaan!

Muista!! Väliajat lepo on lepo!

Nouto:

1. Myynti vauhtinoudot leluun
2. Pito:
- Kapulan palutus aina käteen
- Jos tippuu ei uutta käskyä, vain hmm ja kapula suuhun
- Tavoitteena kapulaan koskeminen ja "vetäminen" ja Höyry pitää kiinni!
- Palkka voi olla myös sivussa kupissa
- Huomautus nopeampaa tiputtamisesta
3. Liikkuminen kapula suussa
- Koira seisoo, kapula suuhun, minä peruutan ja pidän koiraa kuonosta-> Palkka minun taakse kuppiin
- Sit sivulle, minä käännyn menosuuntaan jolloin koira on sivulla. Sit käännytään vähemmän, että tulee kulmaa..

Me ei otettu kaukokäskyjä, mutta muut otti tässä yhteenveto:

- Jennin mielestä paras vaihtoehto on takapää paikallaan! Siistimmän näköiset ja paremmin kuulemma saa pisteitä..
- Koiran on oltava luonnollisessa asennossa, jotta siirtymät onnistuu
- Hissitreeni maahan-seiso, jotta jää koiran muistiin
- Käskysana voi olla istu-maahan sama kuin muuallakin, muissa oma käskynsä!

Tarjan kanssa käytiin läpi:

Seuraaminen:
- Ilmeisesti palkkaa tullut liian tiheään ja aina ruokaa..
- Palkka voi olla kehu, lelu ja ruoka
- Nami kädessä, muttei saa varsinkaan jos "lirkkii"
- Aina ensin kehu ja sit lelu tai ruoka!
- Vaikka nami kädessä voi palkana olla lelu

Luoksetulo:
- Sivulle tulossa pieni apu, kädet housun punttiin kiinni ja vain sormi apu!
- Suunnitelma esim. 4 luoksetuloa, joista ekalla ja vikalla apu sivulletuloon.
- Aina viimeiseen apu!
Luoksetulon pysäytykset:
- Suunnitelma etukäteen
- Kiertäen tolppia, jos hidastaa matka jatkuu!
- Vaihtoehtoina stoppi seisoen/maahan, lelulle, sivulle

Ruutu:
-Lelulle
- Välillä lähtö perusasennosta
- Ruutu on hyvä palkka!!
- esim. seuraaminen ja ruutu (eli palkka ruudussa)