sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kontaktit!

Ollaanhan sitä käyty trenaileen useamminkin, mutta eilen oltiin Höyryn kans kaksistaan hallilla! Ajatuksena oli kepit ja kontaktit..

Vinokeppejä kuudella kappaleella lelu/nami päässä. Aikahyvin jo menee! Höyryn tyyliin tarkkaa hommaa kun uutta opetellaan, joten vauhti ei päätä huimaa. Se tekeekin aika helpoksi tämän uuden opettelun, minun mielestä ainakin. Sormet ristiin, että vauhti tulee myöhemmin=)
Kontakteilla olen tehnyt nyt niin, että koira irti ja lelu viiden metrin päähän ja luvasta lähtö. KOntaktille meno on ollut aika kökköä. Syynä tähän on kun säikäytin pikkuneidin keinulla... Nyt on homma edistynyt,luojan kiitos! Höyry tarjosi minulle ensimmäisen kerran ikinä kontaktille menoa. IHanaa, EN ONNISTUNUT NIITÄ AIVAN KOKONAAN EHKÄ PILAAMAAN!! Vielä pitää treenata siellä pysymistä... sinne meno ja sieltä lähtö on jo himpun verran parempia.
Sit vielä tehtiin kosketusalustaa, joka jo sujuu jotenkuten. Ja seuraamista imuttamalla, joka ei kyllä edisty...
Mutta kivat treenit ja jotain edistymisen siementä on nähtävissä=)

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

leiri

Viime viikonloppuna oltiin Höyryn kasvattajan järjestämällä leirillä Lapualla! Ihana oli päästä samanmielisten joukkoon=) Ja Åkekin oli mukana, vaikka "väärän" rotuinen onkin...

Agility oli pääaineena ja kaikki muu jäikin hienosti sen varjoon! Lauantaina kouluttajana meille oli Anja Lehtiö. Kummallakin koiralla pääsin ryhmään, joka oli kyllä tosi kiva!

Aamulla menin Höyryllä. Aikaa oli 10 minsaa x 2. Eka pätkällä mentiin tekniikoita. Takaakiertoja, päälle juoksuja, takaaleikkauksia,vinoja lähtö tilanteita ja käärmekättä. Niin ja tietty valsseja! Putkeen ei meinannut ensin millään upota vaan pyörähti akselinsa ympäri?!? no neuvona oli että jos pyörähtää niin vaisumpi palkka ja jos ei pyörähdä niin kunnon palkka. Myös hiljaisena olo auttoi lähetysvaiheessa! No lopulta se meni sinne tosi lujaa. Toinen pätkä oli sit muutamnan esteen rataa ja kivasti meni! Parempi on ohjata paremmin ja suhista vähemmän.

Åke oli omalla vuorollaan tosi vauhissaan=) Sai jopa vähän ärähtää välillä. No alkuun vissiin nukuin, mutta heräsin sit onneksi ennenkuin aika loppui=) Koko rata päästiin läpi, tosi joitain kohtia vähän sahattiin. Yx asia mitä Åke ei oikeesti osaa on leijeröinti esteen ohi!! Kait sitä joskus vois yrittää opettaa..

Ja Anja tykkäs molemmista koirista! Åken kanssa ollaan oltu Anjan koulutuksessa toki aikaisemminkin.

Sunnuntaina Jenni sit katsoi Höyryn menoa. Menin ensin saman pätkän kuin lauantaina ja sehän meni semmosta kyytiä että HUH HUH! Kait se jotenkin tajus että esteitä mennään niinko peräjälkeen.. No poispäinkäännös on vaiheessa, yllättäen! Lenkillä ollaan treenattu ja se pitäs vaan siirtää esteille. Putkeen lähetykset välillä onnistui ja välillä ei, luulempa että kuskissa vika? Sit lopuksi kontaktia keinulla! Siinä saimme neuvoksi opettaa paikalla pysymisen ensin jossain muualla ja lähtöjä pitää parantaa esim. kiinni pitämällä ja siitä leluun hetsaamalla!

Ihana vkl:ppu. Illat istuttiin kodalla syötiin ja juteltiin. Todella mukavaa porukkaa! VIIHDYIMME!

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Agilitykisat Virpiniemessä

Jottei aivan tokoiluksi menisi, niin kävin KAS:n kisoissa viikonloppuna. Lauantaina mentiin, koska toinen rata oli hypäri. Radat oli helpot ja kivan virtaavat. Taitavat ohjaajat teki siellä nolliakin=)

No me ei kuuluttu siihen porukkaan... Koirahan olis mennyt mut ohjaaja ei! Eka radalla tuli kummallinen keinun ohitus ja yx rima alas. Keinu virheeseen en syytä tiedä. Mutta rima tuli alas kun en jarruttanut. Åke tuli lujaa putkesta ja minä olin jo hypyllä odottamassa. Seuraava väli olikin lyhyt(jonka kyllä rekisteröin tutustumisessa) ja niin rima tuli alas.. Åke kun tahtoo tulla extra lujaa jos olen edellä.

Toisella radalla oli aloitus hyppy, pituus ja "kuolleessa" kulmassa kolmos hyppy oikealle ja toinen hyppy vielä perään. No otin koiran vastaan valssilla 2 ja 3 välissä. Kääntyhän se, mutta meni parista seuraavasta hypystä läpi. Ja syyhän löytyy taas kuskista! Kun unohtu jarruttaa?!?!?!? Eli yhteenvetona voi sanoo näistä kisoista, että OTTAA SEN JARRUPOLKIMEN mukaan ens kerralla!!