tiistai 26. heinäkuuta 2011

Helminauha

Matkasimme Turkuun Toko-oppiin viikonlopuksi. Kouluttajana oli Leena Välimäki. Mukana tällä kertaa oli vain Höyry, koska kisailmo tokokisoihin on lähetetty! Menomatkalla mietin mihin tarvisin kaikista eniten apuja. Mieleeni nousi sivulla maahanmeno, seuraaminen ja palkattomuus sekä kisapalkaus! No sain kaikkiin näihin avun ja vielä paljon enemmänkin=)

Eli onnistunut ja RASKAS reissu. Turku on niin kaukana.. Ilmoja myös piteli ukkosesta helteeseen. Ja KYLLÄ Turku on koiraurheilun paratiisi. Siellä me treenasimme Kupittaan urheilupuistossa "normi" ihmisten joukossa, kaikki sulassa sovussa!!

Sivulla maahan meno:
Höyryhän ei tahdo mennä?!? No ratkaisuna etupalkka.. Olipa vaikia!

Seuraaminen:
H lähtee yhtäkkiä haahuileen sivulta.
Oikealle ja täyskäännökset ovat väljiä.

Ratkaisuna haahuiluun pysähdys ja koira hakee sivulle. Ja uusi pikkupätkä seuruuta ja palkka. Eli ei kalastella koiraa sivulle vaan otetaan uus pätkä, jotta saadaan palkattua. Oikealle ja täyskäännökset saa tiiviimmäksi kun seuruuttaa, käännös ja seis. Näin koira alkaa ennakoimaan käännöstä.

Kisapalkkaus:

Koira sivulla, kaveri sanoo kiitos, palkataan koira kehuilla. Siirrytään seuraavaan "lähtöpisteeseen", perusasento ja oikea palkka! Näin koiran saa palkattua liikeiden väleistä.
Toisena päivänä tehtiin treeni niin, että lisättiin lähtöpisteelle liike kokonaisuudessaan. ELi esim. liikkeestä seisominen-kiitos- kisapalkaus-siirto seuraavaan pisteeseen-perusasento- kunnon palkka jne...
Koiran tulisi pitää ohjaajan kehua ykköspalkkana, ei niitä lihapullia taskussa.. Ja voi opettaa myös jonkun tempun jos koira niistä palkautuu. Mutta temppu ei saa olla temppu.. vaan pieni huomaamaton juttu!

Ja tekstin otsikko helminauha tarkoittaakin juuri tätä kokonaisuutta helmet on liikkeitä ja ne välit sitä nauhaa=) Sitä nyt sitten tavoitellaan!

Tässä nämä ongelman ratkaisut joihin itse haeskelin apuja!!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Oulun iltakisailut

Kaksi rataa tarjolla tuomarina J. Jämsä. Radat oli kivan virtaavat, joista löytyi mukavasti myös haastetta (puhun vain omasta puolestani). Jälkimaininkeja +/-

+ Kepit onnistui molemmilla radoilla, annoin koiran tehdä työt
+ Toisen radan extempore takaaleikkaus onnistui hyvin!
- Hyppyradalla meillä oli aivan liian kiire..rimat lenteli
- Olisin voinut valita jo eka radalle pehmeämmät kurvit Höyrylle
- Ohjaava käteni "tippui" ja rimat kans

Eka rata oli hypäri. Olen aika epävarma niillä, mistä lie johtuu? Kolme rimaa tippui. Vauhti oli liian kova ja ohjaukseni huolimattomia. Positiivista oli, että kepit onnistui ja koira oli mukavan ohjattavissa jälleen kerran=)

">

Toka radalle päätin, ettei rimat tipu!! EIKÄ TIPPUNUT!!! Hienot kepit. 10 vp saman esteen ohituksesta.. Ois pitänyt ottaa vastakkaisella kädellä esteen yli! Muuten ei valitttamista lainkaan=)

">

Nyt on vaan kamala kilpaluhimo, mut pitää töitä tehdä=( Ehkä hyvä vaan kun oikeesti ei ole kiire!

Kokkolan karkelot

Ensimmäiset viralliset agilitykisat Höyryn kanssa. Ennen kisoja ei voinut edes lähtölistoja katsoa kun mahassa alkoi pyörimään=) Edellisissä kisoissa olen ollut lokakuussa Åken kanssa.. Mutta näihin kisoihin ja tunnelmiin->

Mitä käteen jäi näin jälkikäteen ajatellen?

+ Koira oli täysin ohjattavissa, ei siis kaahaillut korvat kiinni (pelkäsin etukäteen)
+ Me olemme kisavalmiita ihan oikeasti
+ Saimme tuloksen molemmilta radoilta ja hyvän sellaisen

- Voisiko kuski olla tukkimatta kepeille menon
- Ole armollinen ja valitse rauhalliset ja vähemmän tiukat ohjausreitit, jottei rimat lentele!

Molemmat radat olivat agilityratoja! Hyvä niin, koska en juuri loista hyppyradoilla, kyllä niitä levähdyspaikkoja pitää olla=) Radat olivat yllättävän vaikeita?!? Ainakin tuntui siltä, eka radalta ei muistaakseni tullut yhtään nollaa! Meille eka radalta 15 vp. Kepeille kääntyminen jäi kesken... ja kaksi rimaa alas. Tiukemmassa kaarteessa yx ja viimeinen rima kun mun vauhti pysähtyi!
">

Toka radalla kans 15 vp. Kepeiltä 10, tällä kertaa minä yritin ilmeisesti itse mennä sinne eka väliin?!?! Ja yx rima alas, ilmeisesti vauhdin muutos teki tepposet..
">

Huh ekat skabat takana! Tuo mun neitini on niin ihana että!!